Dynasty tietopalvelu Haku RSS Forssan kaupunki

RSS-linkki

http://dynastia.forssa.fi:80/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2019/52

Ympäristölupalautakunta on 20.8.2019 § 39 myöntänyt ympäristönsuojelu-lain (527/2014) 27 § mukaisen ympäristöluvan Forssan vesihuoltoliikelaitokselle jätteen ammattimaiseen käsittelyyn. Toiminta tulee sijoittumaan kiinteistölle 61-1-398-1, osoitteeseen Munkkiniementie 2. Kyseessä on uusi toiminta, jolla ei ole aiemmin ollut ympäristölupaa.

 

Forssan vesihuoltoliikelaitoksen Vieremän vedenottamon vieressä on noin 4 000 m3 jätteitä sisältävää maata. Maa läjitetään Forssan jätevedenpuhdistamon takana olevalle alueelle ja seulontaan. Lajitellut jätteet ja seulottumaa-aines toimitetaan asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin.  Ympäristölupa myönnettiin kolmeksi vuodeksi.

 

  Päätös on nähtävänä kuulutusaikana 26.8 - 26.9.2019 Forssan kaupungin seudullisessa ympäristönsuojelussa, kaupungintalon 3. kerroksessa,

sekä osoitteessa www.forssa.fi ? Esityslistat ja pöytäkirjat ?

Ympäristölupalautakunta 20.8.2019

 

 Lisätietoja: ympäristöpäällikkö Niina Salminen-Åberg, p. 03 4141 5267 tai niina.salminen(at)forssa.fi

 

Lupapäätöksestä saavat hakea valittamalla muutosta:

 - luvan hakija ja ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea sekä rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät

 - toiminnan sijaintikuntana Forssan kaupunki ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät,

 - Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen.

 

Muutosta haetaan Vaasan hallinto-oikeudelta kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksen antamispäivästä 27.8.2019 sitä lukuun ottamatta.

Valitusaika päättyy 26.9.2019.

 

Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava valitusajan kuluessa:

postiosoite: Korsholmanpuistikko 43, PL 204, 65101 Vaasa

puhelinvaihde 029 56 42611

sähköposti: vaasa.hao@oikeus.fi

 

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

 

- valittajan nimi, asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero, joihin valittajalle voidaan toimittaa asiaa koskevat ilmoitukset

- päätös, johon haetaan muutosta

- miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi

- muutosvaatimuksen perustelut, elleivät ne ilmene siitä, mitä valittaja on aikaisemmin asiassa esittänyt.

 

Valituskirjelmä on valittajan tai valituskirjelmän muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjelmän, siinä on mainittava myös laatijan asuinkunta. Valituskirjelmään on liitettävä alkuperäisenä tai jäljennöksenä päätös, johon valittamalla haetaan muutosta, selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta sekä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valituksesta on muutoin voimassa, mitä muutoksenhausta hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

 

   Forssassa 23.8.2019

   Ympäristölupalautakunta

 

Julkaistu: 26.08.2019 08.45


Lisätietoja Forssan kaupungin kirjaamo

Turuntie 18, 30100 Forssa

kirjaamo@forssa.fi